-->

.

.

28.9.2015

Ensimmäisellä tasolla

Vedetään verhot kiinni,
ollaan omassa huoneessa.
Ei minnekään vie menoni,
ja saan olla rauhassa.

Kurkistetaan verhojen takaa,
mutta takaisin kangaspala vedetään.
Ettei kukaan vaan huomaa,
mitä verhojen takana tehdään.

Kun ikkuna on peitetty,
hiljaa ahdistuneisuus käy päälle.
Silti verhot on kiinni jätetty,
näyttäen ''ei mitään'' joka säälle.

Kerran katsoin ikkunasta toisen,
ulos tuonne kaukaisuuteen.
Silloin mieleni oli hyvänoloinen,
kun verhot eivät katsettani estäneet.

Tahtoisin siis muuttaa kerrosta ylemmäksi,
sekä tulla pois tästä talosta.
Silloin voisin tuntea oloni paremmaksi,
kun verhojen sijaan saisin nauttia auringonvalosta.






18.9.2015

Lepokivellä iäkäs norppa

Saimaan rannassa iloton norppa
rannan reunassa istuu ja aaltoja päin
hän katselee pienesti peläten,
mitä tuuli tuo tullessaan.

Kerran hän uskoi huomiseen,
tänään se ei vähempää voisi kiinnostaa,
kun toinen on tehnyt jotain uskaliasta,
joten saa nyt norppa näin nuolla haavojaan.

Tanssinut norppa ei valssiansa,
hänet kyll' nähtiin häissä toisen.
Kello kun tarpeeksi kumahteli,
ei norpasta ollut enää jälkeäkään.

Tänään tuo saimaannorppa,
yrittää katsoa ystäväänsä ymmärtäen,
silti käännekohtaa ei tajua pieni pääkoppa
ja pelko suuresta vihasta on alituinen.

Tanssinut norppa ei valssiansa,
hänet kyll' nähtiin häissä toisen.
Kello kun tarpeeksi kumahteli,
ei norpasta ollut enää jälkeäkään.

Siispä Saimaan rannassa tuo norppa
siirtää pyrstönsä veteen ja pärskähtää,
on nähtävästi aika pitkän ponnistuksen 
ja rannalle kukkaset haistattaa.